VIV3KA
Joined July 2017
Posts
73
Following
15
Followers
69
Weight History

Start Weight
187.4 lb
Lost so far: 30.9 lb

Current Weight
156.5 lb
Performance: gaining 0.3 lb a week

Goal Weight
136.7 lb
Still to go: 19.8 lb
23-vuotias pelitutkimuksen maisteri. Lähtöpainon (85kg) onnistuin keräämään masennuksella, ahmimishäiriöllä ja samoihin aikoihin tapahtuneella kyynärpäävammalla. Kun pääkoppa oli saatu kuntoon, seuraavana projektina on tietysti tämä kroppa. Kyynärpää alkaa olla jo kelpo kalu & painoakin on pudonnut hyvin. Viimeiset viisi kiloa ovat osoittautuneet sitkeiksi, mutta kiire ei ole.

Noudatin muutaman kuukauden melko tiukkaa FODMAP-ruokavaliota, mutta sittemmin olen joustanut siinä tuntuman mukaan. En käytä alkoholia. Liikuntaa olen lisännyt asteittain sekä painon että tuon kyynärpään takia. Pituutta löytyy huimat 158cm, eli BMI:n normaalipainon yläraja menee 62kg:ssä.

Tykkään kaikenlaisesta liikunnasta, varsinkin nyt kun kilot eivät enää ole tiellä. Treenaan lihaskuntoa salilla 3-4 kertaa viikossa nelijakoisella ohjelmalla, jonka lisäksi pyrin tekemään vähintään yhden cardio + venyttelytreenin viikossa. Viikko-ohjelmaan kuuluu myös kuntonyrkkeily. Hyöytyliikuntaa saan paljon, koska en autoile. Esimerkiksi työmatkakävelyä kertyy päivittäin tunti.

VIV3KA's Weight History


Following

pekkis61
last weighin: losing 0.2 lb a week Down
 
Umalsh
last weighin: losing 1.8 lb a week Down
peepoo
last weighin: losing 0.0 lb a week Down
 
J0hQ
last weighin: losing 0.4 lb a week Down


VIV3KA's Cookbook

cals: 355kcal | fat: 13.98g | carbs: 23.98g | prot: 31.03g
Täytetyt Paprikat
Tuliset täytetyt paprikat jauhelihalla ja linsseillä.
view complete cookbook

Get the app
    
© 2024 FatSecret. All rights reserved.